Lapset kokevat, etteivät aikuiset arvosta leikkiä
Useissa tutkimuksissa on tuotu esille myös huoli siitä, että lasten kokemuksen mukaan aikuiset eivät aina arvosta leikkiä. Aikuiset keskeyttävät leikkimistä pyytäen lapsia tekemään jotain muuta tärkeämpää tehtävää, esimerkiksi syömään välipalaa tai siivoamaan huonetta. Kun leikki tai pelaaminen on jostain syystä tarpeen keskeyttää, on siitä hyvä mainita lapsille hyvissä ajoin niin, että he voivat varautua keskeytykseen.
Tutkimukset osoittavat myös että vanhemmat, opettajat tai muut kasvattajat voivat kieltää lapsia leikkimästä turvallisuuskysymyksiin vedoten. Turvallisuus on erityisen tärkeää, mutta ovatko aikuiset toisinaan liiankin pelokkaita? Omat tutkimuksemme kertovat, että lapset haluavat kokea myös vauhdin, vaaran ja huimauksen kokemuksia leikkiympäristöissä. Niitä kokiessaan he oppivat tuntemaan itseään ja osaamistaan ja erityisesti he voivat harjoitella säätelemään omia tunteitaan ja kehoaan. Eräs haastattelemani alakoulun opettaja kertoi, että on lapsia jotka eivät osaa ottaa palloa kiinni, saatikka tehdä kuperkeikkaa. Näitä ja muita motorisia taitoja voi harjoitella esimerkiksi pihoilla, luonnossa ja leikkipaikoilla.
Lapset voivat hävetä leikkimistään, koska kokevat etteivät aikuiset arvosta sitä tai että he ovat ehkä liian vanhoja leikkimään. Reeli Karimäki on kerännyt 1500 lasten kertomaa leikkikuvausta, joiden perusteella voidaan sanoa että lapset todellakin leikkivät, mutta osa leikkimisestä tapahtuu piilossa aikuisten silmiltä.
Kukaan ei ole koskaan liian vanha leikkimään. Leikki ja leikillisyys eivät ole vain lapsiin, vaan myös kaikkiin ikäkausiin liittyvä voimavara. Pokemon Go –sovelluksen käyttö on tuore esimerkki aikuisten innostumisesta leikilliseen toimintaan.
Lapset kokevat leikin selviytymiskeinona
Köyhissä tai muuten vaikeissa olosuhteissa elävät lapset kokevat leikin selviytymiskeinona. Olipa olosuhteet miten vaikeat tahansa, lapset voivat löytää paikan ja tavan leikille. Leikki on oiva toimintakeino myös erityislasten kohdalla.
Mikä herättää innostuksen leikkimään?
Kun lapset kerran kokevat leikiksi minkä tahansa toiminnan, johon heillä herää kiinnostus ja innostus ja johon he haluavat uppoutua, niin mikä sitten herättää kiinnostuksen ja ylläpitää sitä? Kiinnostuksen herättäjiä kutsutaan myös virikkeiksi, triggereiksi tai stimulanteiksi. Parhaimmillaan virikkeet voivat johtaa siihen että lapsi kiinnostuu jostakin aiheesta niin syvällisesti, että hän alkaa kehittää asiantuntijuuttaan alueelta.
Arjessa tapahtuu kaiken aikaa asioita, jotka herättävät lapsen kiinnostuksen. Pekka Mertala kirjoittaa blogissaan siitä kun hänen nelivuotiaansa havaitsi ihmisiä, jotka metsästivät Pokemoneja. Havainnot ja isän selitykset tytön esittämiin kysymyksiin toimivat virikkeinä leikille. ”Kotiin päästyämme alkoi tapahtua seuraavaa: tyttö keräsi omasta huoneestaan leluja, joita piilotteli ympäri taloa. Sen jälkeen vuorossa oli puhelimen askartelu (minä autoin näytön leikkaamisessa, ks. kuva).”
Toisessa esimerkissä lapsi sai virikkeen leikkiin japanilaisesta animaatiosta, jota hän katseli pienen hetken. Se pieni hetki viritti mielikuvitusta ja innosti leikkimään. Hän alkoi välittömästi toteuttaa ajatuksiaan hakien kaapista sopivan asusteen, leikaten housuista lahkeet lyhyeksi, maalaten kasvonsa, etsien sopivat välineet käsiinsä ja eläytyen ilmeillään, teoillaan ja tunteillaan rooliinsa ja kuvittelemaansa ympäristöön.
Lopuksi
Esitin kirjoitukseni alussa kolme kysymystä. Mistä tunnistaa leikin ja leikillisyyden? Entä minkä lapset kokevat leikiksi? Mikä saa lapset syttymään leikkimiseen? Jos haluat kertoa esimerkkejä omista havainnoistasi, jotka liittyvät johonkin näistä kysymyksistä, niin lukisin niitä mielelläni. Esimerkit voivat liittyä leikkipaikkoihin, luontoon, koteihin, kouluihin, päiväkoteihin tai muihin ympäristöihin.
Kirjoitus pohjautuu pääosin pian julkaistavaan kirjankappaleeseen:
Hyvönen, P. Helenius, A., & Hujala, E. (2016). Enhancing children’s competencies in playful learning and teaching. In M. Ebbeck & M. Waniganayake (Eds.), (pp. 99–116): Oxford University Press. In print.
Muita lähteitä:
Duncan, P.A. (2015). Pigs, planes, and play-doh: Children’s perspectives on play as revealed through their drawings. American Journal of Play, 8(1), 50–72.
Glenn, N.M., Knight, C.J., Holt, N.L., & Spence, J.C. (2013). Meanings of play among children. Childhood, 20(2), 185–190. DOI: 10.1177/0907568212454751
Hidi, S. & Renninger, K. A. (2006). The four-phase model of interest development. Educational Psychologist, 41 (2), 111–127.
Hyvönen, P. (2011). Tarjoaako leikkiympäristö riittävästi toiminnanmahdollisuuksia? Teoksessa E-L. Kronqvist & K. Kumpulainen (Toim.), Lapsuuden oppimisympäristöt, (ss. 52–56). Helsinki: WSOYpro. JUFO0.
Hyvönen, P. & Kangas, M. (2007). From bogey mountains to funny houses: Children’s desires for play environment. Australian Journal of Early Childhood (AJEC), 32(3), 39–47.
Hyvönen, P. & Kangas, M. (2010). Children as experts in designing play environment. In E-L Kronqvist & P. Hyvönen (Eds.), Insights and outlouds: Childhood research in the North, (pp. 143–170). Acta Universitatis Ouluensis E 107. Oulu: Oulu University Press. JUFO0.
Karimäki, R (2004). Tarinat lasten leikeissä Teoksessa P. Hyvönen, M. Lehtonen, & R. Rajala (Toim.) LAPSET-seminaarin artikkelijulkaisu (pp.71–77) Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Kuschner, D (2012). Play is natural to childhood but school is not: The problem of integrating play into the curriculum. International Journal of Play, 1(3), 242–249. DOI:10.1080/21594937.2012.735803
Mertala, P. (2016). Blogi: https://pekkamertala.wordpress.com/2016/07/31/pokemon-go-paivakodissa-mediakulttuurisia-huomioita/
Virkki, P (2015). Varhaiskasvatus toimijuuden ja osallisuuden edistäjänä. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology. no 66. URN:ISBN:978-952-61-1735-5